Itä-Vantaalta ei pysty latuverkostoa pitkin hiihtämään Länsi-Vantaalle, eihän?

Ei oikeastaan pystykään, mutta ei se paljosta jää vajaaksi. Hiihdin 7.2. Leinelän asemalta Myyrmäkeen, ja 21.2. Kuusijärveltä Leinelän asemalle. Joten kyllä se mahdollista on, vaikka vielä pidemmänkin matkan. Toki Helsingin kautta koukaten, ja yhdellä erityisellä ongelmakohdalla, josta myöhemmin lisää.

Paperinen ulkoilukarttani vuodelta 2016 ei anna mitään toiveita itä- ja länsi-Vantaan yhdistämisestä laduilla. Itäisemmän Vantaan latualueet on piirretty melko erillisiksi toisistaan. Idästä päin katsoen Päiväkummun ja Simonkylän väliin, ja toisaalta Ruskeasannan ja Haltialan väliin, jää kilometrikaupalla laduttomia välejä. Haltialasta länteen (ja etelään) tilanne on huomattavasti parempi.

Mutta tänä talvena huomasin ulkoliikunta.fi:stä, että mahdollisuudet näyttävät nyt selvästi paremmilta. Esimerkiksi Ruskeasannan 1,6 kilometrin lenkiltä on piirretty reitti etelään Keravanjoen varteen ja Kehä III:n ali, mistä edelleen jokea seuraten Kirkonkylän vanhalle myllylle. Luovasti Vantaan ja Helsingin latuja yhdistellen “idän” ja “lännen” verkostojen väliin jäisi enää reilun kilometrin tyhjä väli (kts. kuva 1), jonka senkin voisi olettaa yli 40 senttimetrin lumensyvyydellä olevan hiihdettävissä jokea seuraillen.

Latukartan kuva Tammiston alueesta

Kuva 1. Oikealla ylhäällä Koivuhaan suunnasta tuleva latu. Vasemmalla alhaalla Vantaanjokea etelästä seuraava Helsingin latu, joka yhdistyy Haltialan alueen laajaan verkostoon.

Kävin siis kokeilemassa, ja kyllä reitit kutakuinkin olivat hiihdettävissä. Ihan kaikki, mikä on kartassa vihreää viivaa, ei todellisuudessa ole ihan sitä. Suksien poisottoja tulee. Viitoituksia on aika vähän ja reittiä joutuu hakemaan jos ei tunne paikkoja. Mutta kaiken kaikkiaan toimii. Ylläolevan kuvan ongelmakohtakin onnistui seikkailumielellä jotenkuten. Yhdistäen kahden testipäivän lenkit, reitti idästä länteen voisi olla esimerkiksi Kuusijärvi – Päiväkumpu – Keravanjoki – Hiekkaharju Golf – Malminiitynpuisto – Kylmäojan vartta puistoja pitkin Keravanjoelle – Helsingin pitäjän kirkonkylä – kävellen Kartanonkoskelle – Haltiala – Pitkäkoski – Vetokannas – Jokiuomanpuisto – Louhela.

Kirjoituksen pointit:

Ensinnäkin, kiitos liikuntapalveluille hiihtoreiteistä. Kun lunta on, kyllä meidän kelpaa. Kun keli on parhaimmillaan, Vantaan olot vetää paikoin vertoja ihan mille tahansa.

Toiseksi, tämä laturetkeily kertoi samaa kieltä minkä olen pyöräillessäni moneen kertaan pannut merkille ja tunnistanut korjausta vaativaksi kohdaksi: Vantaa on Tammistossa pyöräilijän ja jalankulkijan kannalta itä-länsisuunnassa katki.

Se, että minä en pääse hiihtämään sujuvasti Tuusulanväylän ja Tammiston kauppatien yli tai ali, ei tietenkään hirveästi haittaa. Se että sama este tai hidaste on pyörällä ja kävellen paljon laajemmalle väestölle, haittaa enemmän.

Pyöräilen silloin tällöin Myyrmäen ja Tikkurilan välin. Luontevin reitti kulkee Vantaanjoen eteläpuolta ja Haltialansillan kautta. Ongelma on, että vaikka hienoja jokimaisemia on tarjolla Tammiston kumminkin puolin, Tammistossa on lähes pakko tehdä kaksi tien ylitystä Ylästöntien ja Tammiston kauppatien erittäin vilkkaassa risteyksessä. Aikaa palaa, ja matkan miellyttävyys laskee huomattavasti.

Olen katsonut karttoja ja miettinyt moneen kertaan, olisiko Kartanonkosken eteläpuolelta mahdollista tehdä suora viiva Keravanjoen varteen. (Tämä on melko tarkkaan se, mitä olisin hiihtoseikkailussanikin kaivannut.) Vaan mitä sanoo uusin äskettäin hyväksytty yleiskaava? Siihen on piirretty juuri tällainen reitti!

Yleiskaava 2020 Tammiston kohdalta

Kuva 2. Ote yleiskaavan kartasta Tammiston kohdalta. Pystysuunnassa kuvan puoliväliin on piirretty vaakasuuntainen viiva, joka kulkee Kartanonkosken eteläpuolelta Tammiston kauppatien (musta pystyviiva) ja Tuusulantien (valkoinen raita) yli Keravanjoelle. Sinivihreä katkoviiva tarkoittaa pyöräliikenteen baanaa eli ns. runkoverkkoyhteyttä. Sinivihreä palloviiva tarkoittaa virkistysalueyhteyttä. Vihreä suorakaide Tuusulanväylän kohdalla tarkoittaa viheryhteyden kehittämiskohtaa.

Mielenkiinnolla odotan tulevien vuosien keskusteluja tämän yhteyden kehittämisestä.

Kolmantena pointtina mainitsisin, että hieman olen kahviloita kaipaillut seikkailuhiihdoillani. Onhan niitä joitakin – ja hyvän sään sattuessa aivan täynnä. Tulee mieleen, että mahtuisiko enemmänkin. Ulkoliikkujat, erityisesti hiihtäjät, eivät hirveästi haluaisi poiketa omalta reitiltään, vaan kahvilan olisi hyvä olla virkistysalueella.

Lähteet

Helsingin kaupunki. Ulkoliikuntakartta. https://ulkoliikunta.fi/. Viitattu 7.2. ja 21.2.2021.

Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit 2016. Pääkaupunkiseudun ulkoilu- ja pyöräilykartta.

Vantaan kaupunki 2021. YK0048 – Vantaan uusi yleiskaava 2020 (kaavakartta). https://www.vantaa.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/vantaa/embeds/vantaawwwstructure/155312_YK0048_Yleiskaava_2020_kaavakartta_25.1.2021.pdf